Meidän tarinamme

Ramin Konditoria on mikkeliläinen perheyritys, jonka tarina alkaa 1900-luvun alusta Pohjanmaalla, missä Ramin Konditorian perustajan Raimo Liedeksen isoisoäiti leipoi maukkaita ruisleipiä ja myi niitä eteenpäin. Tämä ruisleivän juuri on vieläkin suvun hallussa ja suurena aarteena. Raimon vanhemmat Aarne ja Sirkka Liedes perustivat Pohjanmaalle Kannukseen 1950 leipomon, johon myös Raimo meni nuorena poikana töihin.

Halu kokeilla jotain omaa johdatti Raimon ja Helenan Mikkeliin yrittäjiksi 1985. Ramin konditoria perustettiin vuonna 1997.

– Aloitimme Mikkelissä pienessä kahden huoneen liiketilassa. Isäni Raimo leipoi takahuoneessa, ja minä myin tuotteita etuhuoneessa. Teimme ja teemme jatkuvasti töitä onnistumisen eteen. Uskomme lujasti omaan tekemiseen ja omiin tuotteisiimme, kertoo Ramin Konditorian toimitusjohtaja Pirita Huikuri.

Nykyisin Ramin Konditorialla on seitsemän toimipaikkaa: viisi Mikkelissä, yksi Kouvolassa ja yksi Kuopiossa, joista kukin on alueensa johtava konditoria-alan yritys. Uusimpana toimipisteenä ja Suomen herkullisimpana taukopaikkana on Rami Visulahti Mikkelissä. Jokaisessa Ramin konditoriassa leivotaan käsityönä tuoreita leivonnaisia ja tarjotaan maistuvaa lounasruokaa. Päätuotteena ovat toinen toistaan ihanammat kakut. 

– Suhtaudumme leipomiseen ja yrittäjyyteen suurella intohimolla. Voisi sanoa, että rakastamme jokaista kahvilaamme ja tuotettamme ja olemme niistä hyvin ylpeitä. Olemme saaneet ympärillemme upeat työntekijät, jotka jakavat ajatuksemme ja intohimomme tähän alaan, sanoo Pirita.

Yrityksessä toteutettiin vuosina 2019-2023 hanke, johon saatiin avustusta Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen Rakennerahasto-ohjelman kautta. Hankkeessa toteutettiin leipomoinvestointi ja kehitettiin uusia gluteenittomia tuotteita.

Vahvaa osaamista vuosikymmenestä toiseen

Ramin Konditorian osaamisesta kertovat monet palkinnot alan kilpailuista. Raimo Liedes on voittanut Suomen mestaruuden ja ollut Suomen mestaruuskisoissa palkintosijoilla useamman kerran.

Voittoja on tullut myös muistakin leivoskilpailuista sekä kahvila-alan kilpailusta. Ramin Konditoria on ollut mukana muun muassa Suomen Paras Leipomo -ohjelmassa, jossa se voitti Itä-Suomen osakilpailun ja pääsi semifinaaliin. 

Mikkelin kaupunki myönsi Ramin Konditorialle yrityspalkinnon 2012 ja Mikkelin yrittäjät vuoden 2022 yrityspalkinnon.

Aito perheyritys jo kolmessa polvessa

Ramin Konditoria on perheyritys, jossa mukana ovat perheenjäsenet jo kolmannessa polvessa. Isä Raimon ja Piritan lisäksi myös Liedesten toinen tytär, Jonna, sekä Piritan puoliso Isto tekevät työtä perheyrityksessä. Myös lastenlapset ovat olleet kesätöissä Ramin Konditoriassa. 

Raimo ei enää tee täysiä päiviä, mutta ideoi edelleen uusia tuotteita yhdessä leipomon toiminnasta vastaavan Jonnan kanssa.

Perhe ja kaikki ramilaiset haluavat tarjota maistuvia, hyviä hetkiä kaikille asiakkailleen.

– Teemme yhdessä työtä laadukkaan asiakaspalvelun ja maistuvien herkkujen eteen. Uskomme lujasti tuotteisiimme, Isto toteaa.